maanantai 22. elokuuta 2016

Kritiikista: Olen sopivasti itsekäs enkä välitä




Moi taas!


Monien muiden tapaan, saan osakseni paljon kritiikkiä siitä mitä teen ja mitä olen. Hyvin usein olen narsistinen selfieni perusteella, tyhmäkin ja ylimielinen, kun sijoitan ulkonäkööni muuttaen jotain kohtaa itsessäni. Olkoon se vaikka epävarmuuttani, itserakkautta tai tyhmyyttä, kun haluan olla tyytyväinen vain peilikuvaani, kuitenkaan se ei ole keltään pois. Monesti mietitään "Mitä läheisesikin sanovat" Mitä tähän nyt sanoisi...


En ole koskaan elänyt elämääni kysyen muilta "mitä seuraavaksi tekisin?" Olen vain tehnyt, oli se sitten loukannut tai järkyttänyt läheisiäni, mutta se ei ole liittynyt heidän kehoon tai elämään millään tavoin.  En pelkästään kuullosta itsekkäältä, vaan olen itsekäs, mutta sopivasti... Minun tapauksessani en olisi ikinä saavuttanut onnea ajattelmalla mitä muut sanovat tai ajattelevat. Voin rakastaa heitä, jotka tuomitsevat, saatan sääliä, jopa heidän heikkouttaan olla avartamatta elämänkatsomustaan oman kuplansa ulkopuolelle. Olen kuitenkin 26vuotias ja ohittanut reippaasti kapina vaiheeni, joten en myöskään tunne tarvetta kiistellä asioista, joista pidän ja joku toinen ei taas pidä....

Minua ei kiinnosta käydä omista valinnoistani/päätöksistäni keskustelua, se olisi täysin turhauttavaa! Olen aikuinen, voin tehdä mitä lystään elämässäni, muut voivat joko keskittyä elää elämäänsä ollen paras versio itsestään tai sitten kylvää negatiivisuutta toisten teoista. Elämä on täynnä valintoja. :)


Kerronkin tässä vähän historiaa, koska ja miksi aloitin käydä toimenpiteissä ja mitä kaikkea on tehtykkään. Olen varmaan aiemmin maininnut muutamiakin kertoja, mutta kerrataanpas tässä: Noin 1v1kk sitten kävin nenäleikkauksessa, tuon jälkeen on tehty huulia (kuvasta näkyy) olen ottanut poskipäihin täytettä, koska niitä ei aiemmin ollut laisinkaan, sen jälkeen otin kaksoisleukaan avuksi mesolankoja ja nyt äsköttäin koko otsanbotoxia avartaakseni katsetta ja ilmettä, se ikäänkuin kohottaa kulmia jne.


Päätin 16 vuotiaana meneväni nenäleikkaukseen, tosin kaikki pitivät sitä täysin vitsinä ja teinin diipadaapa juttuna, mutta jaksoin jauhaa tuosta vuosia vuosia, kunnes viimein tartuin tuumasta toimeen, kävin muutamissa konsultaatioissa ja mielestäni parhain oli The Look. Tuota ennen olin kerran ottanut huulitäytettä toisaalla, ehkä vuonna 2013?? En tykännyt. Uskon, että johtui paljolti pistäjästä sekä huulitäytteen laadusta, koska nyt tiedän asioista paljon enemmän, niin en todellakaan saanut tälläisiä upeita huulia mitä lookista! Nenäleikkauksen jälkeen ajattelin, että kokeillaas nyt pitkästä aikaa huulitäytettä, koska monien muiden suomalaisten lailla kärsin mitättömistä huulista tai lähinnä ylähuuleni oli todella ohut sekä oudon muotoinen. :D Sain sen kyllä näyttämään selfieissä aina ok:lta, että ei monet lukijani tuolloin huomanneet mitään outoa. Olen erittäin tyytyväinen kaikkeen tekemiini toimenpiteisiini ja pakko myöntää, että itsetuntoni on aikalailla kohonnut niiden ansiosta.


En tunne tarvetta yrittää niin kauheasti, vaan olen vain omaitseni ja huomaan silti ihmisten tykkäävän minusta ja jopa enemmän! Toki siihen liittyy paljon muu asia, kuin ulkonäkö asiat, esim henkinen kasvu, aikuistuminen sekä hyvät ihmiset ympärilläni. Luulen, että menetin nuorempana joitain hyviä projekteja huonon asenteeni takia, se oli täysin mahdoton! Nykyään haluan olla aidosti mukava ihmisille tai jos en pidä jostakusta, niin ymmärrän, että olemalla kohtelias ja mukava, asiat hoituvat nopeammin sekä kenellekkään ei jää pahamieli. Täytyy kyllä sanoa, että ihminen saa olla aika ilkeä ja hullu, jos minä en pitäisi hänestä, sillä tulen oikeasti toimeen monenlaisten ihmisten kanssa.  Olin ennen niin kärkäs puhumaan suuni puhtaaksi, mutta viihdyn hyvin tässä uudessa "roolissa" #NoMoreDrama


Ja tähän loppuun vielä vähän minun ja ystäväni Juha Immosen espanjan reissusta. Olimme kahdestaan lomalla espanjassa 7päivää. Mallorca (palma nova) oli lomakohteemme, jossa kuhisee brittejä aivan törkeästi! Heitä lukuunottamatta ei mitään valittamista, paikalliset oli kauniita/komeita, sekä hyvin ystävällisiä ja toki tutustuimme myös muihin turisteihin. Törmäsimme lomalla varmaan 4 suomalaiseen, joten oli ihan kivaa saada kunnon lomafiilis kuulematta joka puolella suomea! :D


Otimme paljon aurinkoa, juhlimme, shoppailimme sekä seikkailimme saarella muuten vain. Yksi ikimuistoisista lomamatkoista ikinä, se oli ensimmäinen kerta, kun olin ystävän kanssa lomalla. Lentomatkat oli kauheita, koska kärsimme kummatkin kovasta lentopelosta, joten se oli ajoittain jopa koomista, kun vierustoverit koittivat rauhoitella meitä, samoin henkilökunta. No peloille ei voi kauheasti mitään ja kuitenkin on pakko päästä lomalle! Se pitää vain kestää. <3



                                                             - Joni Virtanen

1 kommentti:

  1. Jos kestät kritiikkiä, niin miksi vitussa tänne ei saa kommentoida?!

    Vatkaa sinä vaan pipipää sitä munaasi, sulla pyörii samat paskajutut vuodesta toiseen...olet luuseri ja mitätön sontaläjä ja tulet aina olemaan

    VastaaPoista