tiistai 23. helmikuuta 2016

Sairastuminen palautti nöyryyden & jalat maanpinnalle


Sanotaan, että viimevuodet ovat olleet samalla elämäni ihanempaa, sekä kamalimpaa aikaa noin  tunnetasolla. Olen tuntenut kaiken vahvemmin, kuin koskaan aiemmin. Minulla on ollut paljon syytä iloon sekä onneen, ihan vain rakkaan kumppanini, sekä hyvien ystävien ja läheisten ansiosta. Kyllästytte varmaan jo samaan hokemiseeni, mutta tosiasiaa on turha kieltää! Kumppani, ystävät ja läheiset on minulle elämänsuola. 

Kun minulle tehtiin 2,5 vuotta sitten selväksi, että en kelpaa homoseksuaalina kotiin, niin annoin erittäin hiljaisen vastauksen, eli en sanonut mitään, vaan aloitin elämäni, sillä sekunnilla! Ajattelin, kuten nyt; "Kaikilla on oikeus rakkauteen, kukaan ei päätä puolestani, ketä rakastan ja ketä en"... En olisi ikinä ollut noin vahva tai päättäväinen, jollei minulle olisi tapahtunut niin paljon aiemmin. Uskon silti teihin jokaiseen, vaikka lähtökohtanne olisi minkälainen tahansa, niin kaivakaa se usko itseenne hinnalla millä hyvänsä ja muistakaa! Teillä on oikeus rakastaa, olla rakastettu sekä kokea onnea tavalla, johon itse uskotte! 

Minulla oli paljon menossa, olin suunnitellut tekeväni sitä ja tätä, kunnes sairastuin pahaan paniikki/ahdistushäiriöön, joka muutti minua paljon ihmisenä. 
Olen pohtinut, miksi sairastuin, juuri nyt? Kun olen mitä ihanimman ihmisen kanssa yhdessä, jota rakastan ja kaikki sujuu niin hyvin, olen vihdoin vapaa yhteisöni "vankilasta" ja löytänyt itseni! Ehkä syy onkin siinä, että pääsin hengähtämään ilman huolta häivää, olin tottunut ahdistukseen sekä kovaan stressiin lapsuudesta asti, niin PAM! Putosin kirjaimellisesti lattialle, luulin että kuolen ja niitä kohtauksia tuli jokainen ilta. Luulin jokakerta kuolevani, että sydän pysähtyy, keuhkot puristuu kasaan tai että aivoni puutuvat, se oli aivan kamalaa. Oloni on tuosta helpottanut ja osaan hallita jo paniikin alkaessa paremmin mieltäni.

Vaikka olisin voinut jättää kokematta tämän sairauden, niin sekin toi mukanaan jotain hyvää sekä hienoja oivalluksia. Olen nimittäin miettinyt herkässä tilassa oltua, miten ala-arvoisesti edustin aiemmin itseäni tai miten ilkeästi sekä typerästi olen käyttäytynyt joitain ihmisiä kohtaan. Niinpä aloin pyytämään anteeksi näiltä ihmisiltä, sain ikäänkuin ripauksen nöyryyttä takaisin, jonka kadotin hetkeksi. Taistelin omassa maailmassa niin pitkään,  että saisin olla vain omaitseni, niinpä minusta kuoriutui ajattelematon pikkupaskiainen kaikkia kohtaan, mutta onneksi ihmiset kasvaa, kuten minä, vaikka ikävällä tavalla. Usein ikävät asiat/kokemukset opettaa meille ne hienoimmat seikat elämässä. 

Ei mulla muuta, halusin vain muistuttaa, että olen ihminen ja elossa! Haluan jakaa rohkeutta ihmisille (lapsille/nuorille/vanhoille) olemaan omaitsensä, sekä auttaa ammentamaan oma sisäinen voima aloittamaan oman näköisesi elämä, mutta haluan myös muistuttaa, että joskus taistelu hyvästä voi jättää jälkensä, eikä välttämättä hyvässä mielessä. Älkää olko koko elämäänne uhreja, päästäkää irti menneistä, keskittykää nykyhetkeen, parempaan tulevaisuuteen ja huomatkaa omakäytöksenne muita kohtaan ja korjatkaa, jos olette väärässä! Niin saa tehdä kokoelämän, sillä ollaan kaikki kuolevaisia ja virheitä tehdään, joten parempi olla tuomitsematta muita, niin silloin kun sinulla on vaikeaa ja kaikki kääntyy sinua vastaan, niin silloin se kelle annoit ymmärryksesi seisoo tukenasi. 


 Tsemppiä ja rakkautta ihmiset rakkaat. Btw heräsin klo 04.40  keitin teetä, istuin hiukan aikaa ja yhtä äkkiä huomasin kirjoittavani täyttä häkää ja tää kaikki tuli suoraan sydämmestäni sekä suuremmaki osaksi kokemuksen syvällä äänellä, Olen ihminen, joka on tehnyt hölmöyksiä ja oppinut paljon kantapään kautta. Peace & Love 


4 kommenttia:

  1. hmm..kiva kun löysin sattumalta blogiisi, paniikkihäiriön kanssa vuosia eläneenä, pystyn samaistumaan noihin tuntemuksisii, olin jo menettämässä toivoa kokonaan sairauden kanssa mutta luojan kiitos itsekin 0olen pystynyt oppimaan hallitsemaan kohtauksia todella hyvin, vaikkakin se silti rajoittaa elämää edelleen (varmaan aina) todella paljon.. mutta täyttä elämää silti pyrin elämään kuten sinäkin :) todella hajalle repivä sairaus jos sen antaa viedä mukanaan... itsellä ainakin menee ns kausittain, välillä on pahempia aikoja ja sit taas rennonpia :) mahtavaa että olet oma itsesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit! Joo ajankanssa oppii hallitsemaan kohtauksia yllättävänkin hyvin, verrattuna siihen mitä se alussa onkaan. Tsemppiä sulle asian kanssa ja voimia :) <3

      Poista
  2. Tosi hyvä kirjoitus! Monet eivät pääse näin pitkälle oman itsensä ymmärtämisessä koko elämänsä aikana. Tällaisista aatoksista olisi kiva lukea lisääkin. Kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon palautteesta :) Joo varmasti tulee lisää vastaavanlaisia aatoksia, olen nimittäin aikamoinen filosofi itseni suhteen, heh. Mukavaa jatkoa sulle ja kiva kun kommentoit tosiaan.

      Poista